Tämä blogi on omistettu amk-kirjastolaisille kautta Suomen maan. Jaan tällä kokemuksiani ja kerron tarinoita sisäministeriön alaisen Poliisiammattikorkeakoulun kirjastosta ja sen toiminnasta sekä ajankohtaisista asioista. Erityisesti alussa tulee blogi toimimaan lähinnä oppimispäiväkirjana tutustuessani uuteen työpaikkaani. Pyrin kuitenkin sitomaan oppimani laajempiin teemoihin, jotka kiinnostavat meitä kaikkia kirjastolaisia.
Poliisiammattikorkeakoulun erityinen toimintaympäristö erottaa sen muista ammattikorkeakouluista. Kertomalla Polamkin käytänteistä toivon voivani lisätä amk-kirjastolaisten ymmärrystä mm. tietoturvallisuuteen liittyvistä asioista. Toissijainen tavoitteeni on jakaa hyviä käytänteitä sekä lisätä amk-kirjastolaisten tietämystä erikoiskirjaston toiminnasta.
Blogin nimi Turvaluokka nousee Polamkin kirjaston arjesta, jossa erityissuojattavan tietoaineiston turvaluokituksella on merkittävä rooli. Kirjastolaiselle tiedonvälityksen rajoittaminen on tietysti vieras ajatus, mutta Polamkin tyyppisessä toimintaympäristössä rajoitukset ovat ensiarvoisen tärkeitä.
Haluan korostaa, että kaikki mielipiteet ovat omiani. Ne eivät edusta työnantajani sen kummemmin kuin minkään muunkaan tahon näkemyksiä.
hollanti , Polamk-kirjastolainen lukuvuonna 2009-2010

Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi-lisenssi.