Tämän blogin pitäminen on ollut erittäin opettavainen kokemus. Avoimuuteen ja tiedon vapaaseen kulkuun uskovalle poliisihallinnon ymmärrettävistä syistä rajatummassa tieto- ja toimintakulttuurissa työskentely on vaikeaa. Ongelma ei mielestäni ole se, että tiedonkulkua rajoitetaan. Ongelma on se, että sitä rajoitetaan varmuuden vuoksi. Terveellä järjellä ei ole mitään tekemistä näissä asioissa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen tuntenut joutuneeni keskelle Gogolin kertomusta.
Kaiken reiluuden nimissä on myönnettävä, että poliisihallinnossa suhtaudutaan avoimuuteen periaatteessa erittäin myönteisesti. Virkamiehet ovat kuitenkin toinen juttu: linjaorganisaatiossa kasvaneina ja todelliselta maailmalta säästyneinä he toimivat kuten on aina ennenkin toimittu. Kaikki uusi on pahasta. Sääli vaan, että entiset tavat eivät enää oikein toimi muuttuneessa maailmassa.
Tämä purkaus on nyt viimeinen, jonka aiheesta tähän blogiin kirjoitan. Samalla se on blogin viimeinen artikkeli. Olen yksinkertaisesti väsynyt miettimään joka kerta 1) saako tästä aiheesta kirjoittaa ja 2) ketä juttu loukkaa. On helpompaa tehdä niin kuin organisaation muutkin jäsenet: valittaa talon sisällä ja sellaisille ihmisille, joilla ei ole valtaa tehdä asialle jotakin.
