Tämän blogin pitäminen on ollut erittäin opettavainen kokemus. Avoimuuteen ja tiedon vapaaseen kulkuun uskovalle poliisihallinnon ymmärrettävistä syistä rajatummassa tieto- ja toimintakulttuurissa työskentely on vaikeaa. Ongelma ei mielestäni ole se, että tiedonkulkua rajoitetaan. Ongelma on se, että sitä rajoitetaan varmuuden vuoksi. Terveellä järjellä ei ole mitään tekemistä näissä asioissa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen tuntenut joutuneeni keskelle Gogolin kertomusta.

Kaiken reiluuden nimissä on myönnettävä, että poliisihallinnossa suhtaudutaan avoimuuteen periaatteessa erittäin myönteisesti. Virkamiehet ovat kuitenkin toinen juttu: linjaorganisaatiossa kasvaneina ja todelliselta maailmalta säästyneinä he toimivat kuten on aina ennenkin toimittu. Kaikki uusi on pahasta. Sääli vaan, että entiset tavat eivät enää oikein toimi muuttuneessa maailmassa. 

Tämä purkaus on nyt viimeinen, jonka aiheesta tähän blogiin kirjoitan. Samalla se on blogin viimeinen artikkeli. Olen yksinkertaisesti väsynyt miettimään joka kerta 1) saako tästä aiheesta kirjoittaa ja 2) ketä juttu loukkaa. On helpompaa tehdä niin kuin organisaation muutkin jäsenet: valittaa talon sisällä ja sellaisille ihmisille, joilla ei ole valtaa tehdä asialle jotakin.

 

Iivari ei muuten ole pelkkä poikkeus, joka vahvistaa säännön: kääntyy se kieli myös muilta poliiseilta. Tuorein esimerkki on Polamkin oma opettaja Marko Vesterbacka, joka viikko sitten pokkasi Sastamalan kaupungin vuoden 2009 kulttuuripalkinnon. Pääsyy palkinnon myöntämiselle oli Markon toimittama kaksiosainen Tyrvään murteen sanakirja, jonka parissa viihtyvät myös muut kuin kieli-ihmiset. Täällä kirjastossakin sitä luettiin, eikä naurusta ollut tulla loppua. Tässä  muutama poiminta kirjasta:

Hyvää yätä! sano mummu kun silmä puhkes.

Venyy pitkäks kun jätkän protokolla. (Mainetodistus, kun on sakkoja, varkauksia ja muuta semmoista.)

Kaikkiin ihminen tottuu, vaikka jääpuikkoo takapuolesansa pitää. Kun kaksi viikko pitää, ei saa enää ilman oltua.

Kyllä isän kelpas kun sai äitini naira, mutta kun mun täytyy hakee ventoviero.

Viinaa kiuluun ja kituelämä pois!

Markosta puhutaan nyt poikkeuksellisesti ihan omalla nimellä, sillä Sastamalan palkinto on tuonut hänelle julkisuutta — myös kansallisella tasolla.

kuva: Poliisilehti

Filologin korvaan on alusta asti särähtänyt poliisihallinnon tapa käyttää kieltä: asiaa selvitetään ”poliisin toimesta” , “poistumisia luokasta suoritetaan” ja “ilmoituksia tehdään useamman henkilön toimesta.”

Onneksi poikkeuksiakin löytyy, kuten Helsingin yliopiston suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden laitoksen tekemä kielihelmivalinta tänä vuonna osoittaa:

“Vuoden kielihelmi on komisario Ilkka Iivarin oivaltava kielenkäyttö poliisitiedotteissa. Iivari on kirjoittanut Kanta-Hämeen poliisilaitoksen tiedotteita sekä kolumneja eri lehtiin. Iivarin teksteissä tuntematon Picasso tuhrii tussilla, ikkunat helähtävät ja Heikki Heijastin unohtuu pimeällä pöytälaatikkoon. Iivarin esimerkki osoittaa, että vakavistakin asioista voi kirjoittaa elävällä suomen kielellä ilman virastokielen koukeroita. Tämän vuoden kielihelmivalinnalla halutaan myös nostaa esiin se, että kieli on keskeisellä sijalla monissa yhteiskuntaa ylläpitävissä ammateissa. Paitsi poliisin työssä myös esimerkiksi hoiva-alalla, opetuksessa ja lainsäädännössä tarvitaan sujuvaa ja ymmärrettävää kieltä.”

Ilkka Iivarin juttuja voi nautiskella vaikkapa Hämeen sanomien tai Poliisilehden blogeista.

Tästä itsenäisyyspäivästä tuli erinomainen ainakin tietopalvelupäälliköllemme (vs.) Tuula Koposelle, jolle on myönnetty Suomen Leijonan ansioristi. Ansioristin myöntämisen “ensisijaisena lähtökohtana on ao. henkilön henkilökohtaiset ansiot, joiden tulee olla keskitason yläpuolella, ja jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattitaidollaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. “

Onneksi olkoon, Tuula!

Kuva: FUNKYAH

Tämä juttu on kunnianosoitus Tampereen pääkirjasto Metson tietopalvelussa toimivalle kirjastonhoitaja Jari M.:lle. Vastaavaan asiakaspalveluun emme edes täällä Polamkissa kykene.

Tarina alkaa siitä, kun asiakas saapuu Polamkin kirjaston palvelutiskille. Hän haluaa löytää erään tietyn runon. Runon kirjoittaja oli tiedossa, mutta runon nimestä oli epäselvyyksiä.

Valitettavasti Polamkin kirjaston runokokoelma on parhaimmillaankin puutteellinen, joten käännyimme yleisten kirjastojen puoleen. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun kautta saimme pika-pikaa Jari M.:ltä tiedon siitä, mistä runosta on kyse ja mistä kokoelmista se löytyy. Jari M. myös oma-aloitteisesti paikansi  runokirjat meitä lähellä olevasta lähikirjastosta.

Sähköiseen maailmaan tottuneina uskaltauduimme tiedustelemaan, josko ystävällinen Jari M. suostuisi runon meille skannaamaan. Näin asiakkaamme säästyisi kirjan hakemisen vaivalta, ajan säästöstä nyt puhumattakaan.

Ja mitä teki Jari M.? Koska skannaus ei ollut helposti käytettävissä oleva vaihtoehto, hän jäljensi runon meille sähköpostiin ihan omin käsin. Koska kyseisessä runossa on 19 säettä, kussakin neljä riviä, ei kirjoitusurakka ollut ihan vähäinen. 

Jälleen kerran joudumme erikoiskirjastossa tunnustamaan, että vielä on maailmassa yksi ammattikunta jonka palveluetiikka ylittää meidän omamme. Yleisten kirjastojen kirjastonhoitajat ovat aivan omaa luokkaansa.

Kiitos, Jari M.! Sinä jos kuka olet Supermiehen arvonimen ansainnut.

Kirjaston ensimmäinen Tietonautti-sarjan koulutus houkutteli paikalle peräti kahdeksan Polamkin henkilökunnan edustajaa, eikä ihme: tarjolla oli Koposen Tuulan vetämä tutustuminen verkosta löytyvään oikeustietoon. Kun oikeudellisen tiedon suvereeni moniosaaja ja tiedonhallinnan ammattilainen kertoo Finlexin ja Edilexin vahvuuksista ja heikkouksista, kuuntelee opettajakin hiljaisella hartaudella ;) Opettajien lisäksi paikalla oli tutkijoita ja ns. muun henkilökunnan edustajia.

Tuulan ote opetukseen on ihailtava: hän etenee keskustellen ja todella kuuntelee yleisönsä toiveita ja tarpeita. Ainoa puute oli aika: puolitoista tuntia on kovin vähän kahden mittavan kannan pinnallisellekaan esittelylle. Paljon vaaditaan vielä itsenäistä harjoittelua, ennen kuin kantojen käyttöön alkaa tulla sujuvuutta.

Väittäisin, ettei tähänkään koulutukseen osallistuneilla varsinainen osaamisen puute löydy tietokantojen teknisistä käyttötaidoista. Sekä Finlexin että Edilexin kanssa pärjää hyvin, kun malttaa lukea opasteita. Villakoiran ydin on tunnistaa se,  mitä tietoa on hakemassa. Ja kuten kirjastoissa tiedämme, se saattaa välillä olla todella hankalaa – erityisesti oikeudellisen tiedon kohdalla.

Seuraavassa Tietonautti-koulutuksessa tarjotaan neuvoja poliisihallinnon intran käytössä.

Kuva: maistora

Tällä viikolla opiskelunsa aloitti peräti kolme uutta ryhmää, jokaisessa 24 opiskelijaa. Kaikki osallistuivat kirjaston antamaan kokoelmatietokannan koulutukseen heti ensimmäisellä viikolla. Ongelma vaan oli se, että opiskelijoilta puuttuivat siinä vaiheessa verkko-oikeudet. Opeta siinä sitten tietokantojen käyttöä, kun opiskelijat eivät saa edes konetta auki.

Täsmälleen vastaavia tilanteita varten kirjasto on yrittänyt saada yleistunnusta, jonka oikeudet voisivat vaikka olla rajoitetummat kuin tavallisesti. Kunhan nyt päästäisiin kirjaston tietokantoihin. Mutta sellainen ei kuulemma onnistu, koska tällaiset yleistunnukset eivät noudata tietoturvamääräyksiä.

Joten mitä teki kirjasto? Avasi koneet kirjastolaisten henkilökohtaisilla käyttäjätunnuksilla. Sehän se vasta tietoturvallista onkin, mutta samalla myös ainoa keino saada opetukset hoidettua.

Reiluuden nimissä on pakko sanoa, että tämän viikon tilanne johtui  uusien opiskelijoiden poikkeuksellisen suuresta määrästä; kaksiluokkaisten ryhmien kanssa opiskelijat ovat ehtineet saada tunnuksensa ennen kirjastoon tuloa. Huhujen mukaan suuret ryhmät tulevat jatkossa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus, joten kirjastonkin on syytä arvioida omaa toimintaansa ja kehittää uusia tapoja toteuttaa opetustaan. Onneksi meillä on kuusi viikkoa aikaa miettiä asiaa ennen kuin seuraavat aloittavat ryhmät rynnistävät käytäville.

Kuva: gadl

Polamkin tämän viikkoisesssa tutkimusseminaarissa esiteltiin amk-opinnäytetöiden kriteereitä ja ohjausta, eli käytännössä puhe oli päällystökoulutuksen (PPT) opinnäytetöistä.

Se, missä Polamk poikkeaa muista ammattikorkeakouluista on kaksiportainen opinnäytetyö. PPT-opiskelijat tekevät tavallaan kaksi opinnäytetyötä: A-työ on kehittämistehtävä, jolla saa pätevyyden komisarion virkaan. Laajempi B-työ on varsinainen tutkielma ja samalla myös virallinen AMK-opinnäytetyö. Jos A-työ on ollut riittävän hyvä, opiskelija voi sisällyttää siitä noin puolet varsinaiseen tutkielmaansa.

Amk-yksikkö on pistänyt paljon aikaa ja energiaa opinnäytetyöprosessin ja opinnäytteiden arviointikriteerien miettimiseen, ja se näkyy. Erityisesti arvostelukriteerit ovat monipuoliset ja selkeät sekä ohjaajan että opiskelijan näkökulmasta. Kriteereitä on viisi, ja me kirjastolaiset voimme hykerrellä tyytyväisyydestä: tiedonhaku- ja hallinta on niissä näkyvästi mukana.

kuva: Atilla1000

Tänä vuonna alipäällystökoulutuksen (APT) hakuperusteita muutettiin huomattavasti, mikä tulee näkymään hakijoiden määrän räjähdysmäisenä kasvuna. Ainakin jos kirjastoon yhteyttä ottaneiden hakijoiden määrän perusteella mitään voi päätellä.

Siitä asti kun pääsykoevaatimuksissa oleva aineisto syyskuussa julkaistiin, kirjaston puhelin on ollut kuumana. On vaikeaa pysyä pirtsakkana ja tuoreena, kun sadannelle toiveikkaalle selittää kaksisivuisen lukulistan aineistojen tilannetta, aineisto aineistolta. Useamman kerran on toivonut, että meillä olisi automaattinen nauhoite jonka voisi pistää pyörimään aina kun APT-pääsykoekyselyjä tulee.

Onneksi kyselyt ovat jo vähän harventuneet, mutta Matti ja Maija Myöhäisiä on vielä liikkeellä. Heitä riittää varmaan vielä varsinaiseen pääsykokeeseen asti joulukuussa.

Ja kun siitä selvitään, alkaa päällystökoulutuksen (PPT) pääsykoerumba. Siitä ei kuitenkaan ole odotettavissa ihan niin hurjaa kuin APT-puolella. Ainakin näin toivomme.

Tyypillistä kirjaston elämässä: lainausautomaatti toimii ongelmitta ympäri vuorokauden sekä arkena että viikonloppuna. Vaan annas kun tulee vuosittainen T&K-osaston kehittämispäivä ja käsky käy pistää kirjasto kiinni, eikös automaatti lakkaa toimimasta.

Asiakkaamme ovat tottuneet käyttämään kirjastoa varsin joustavasti kello 6 ja 21.30 välillä, ja lainaus on onnistunut myös palvelupisteen ollessa suljettuna. Vaan eikös automaatti sanonut irti sopimuksensa torstaina iltapäivänä, eikä sitä ole saatu korjattua vieläkään. Ongelman aiheuttaja sentään tiedetään, ja kuinka ollakaan liittyy talon tietoturvaohjelmistoihin. Mutta ei siitä sen enempää.

Paitsi että varsinainen ongelma ei ole ohjelmistoasennuksessa, vaan  IT-tuen toimimattomassa organisaatiossa. Talon ICT-asiat on ulkoistettu Pohjois-Suomessa sijaitsevalle palveluyksikölle. Nyt olemme tilanteessa, jossa palveluyksiköllä on  oikeudet tehdä asioita, mutta ei tarvittavaa osaamista. Ja talon IT-tuella on osaamista, mutta ei tarvittavia oikeuksia. Yhteistyö näiden kahden tahon välillä ei ainakaan meidän näkökulmastamme toimi. Tätäkin ongelmaa on yritetty korjata jo torstai-iltapäivästä asti, mutta tuoksetta.

On totta, että kirjastot ovat poliisihallinnossa varsin poikkeuksellinen ja vaativa asiakas. Mutta johan nyt on perhonen jos yhtä ohjelmaa ei saada neljässä vuorokaudessa asennettua.

Polamkissa on onnistuttu siinä, missä moni amk-kirjasto vielä kamppailee: kirjaston antama opetus on saatu osaksi opetussuunnitelmaa ja tunneilla on oma kiistämätön paikkansa lukujärjestyksissä. Mutta tämä ei suinkaan vielä tarkoita sitä, että kaikki on kunnossa.

Polamkissa koulutus on selvästi kolmessa eri osassa: perustutkinto (PT), alipäällystötutkinto (APT) ja päällystötutkinto (PPT). Näistä vain päällystötutkinto on amk-tason koulutusta.

Perustutkintotasolla kirjasto tapaa opiskelijat viisi (!)  kertaa, joista neljä ensimmäistä kertaa ajoittuu opiskeijoiden ensimmäiselle jaksolle: 

• viikko 1: kirjastoperehdytys (1 h) 
• viikko 1: kirjaston oman tietokannan käytön opetus (1 h)
• viikko 2: oikeustieteellisen tiedon lähteet (4 h)
• viikko 4: tietokantahaut (2 h)

Viimeisen kerran kirjasto opettaa PT-ryhmään jaksolla 8, eli lopputyövaiheen alussa, jolloin käytetään 2 tuntia tiedonhankinnan kertaukseen.

Ideana tässä tiedonhankinnan oppimispolussa on se, että opiskelija oppii koko ajan hieman lisää. Periaatteessa. Käytännössä tilanne on hieman toinen. Perusopetus on tässä talossa hyvin koulumaista ja opettajat tekevät paljon opiskelijoiden puolesta: heille annetaan valmiita lukulistoja, sähköisiin aineistoihin annetaan suorat linkit tai leivänmurupolut jne.  Niinpä opiskelija ei käytännössä tarvitse kerran hankkimiaan tiedonhankinnan taitoja, ja mehän kaikki tiedämme mitä käyttämättömälle opille tapahtuu: se unohtuu.

Kirjastossa on tehty pitkään työtä sen puolesta, että opettajat vaatisivat enemmän opiskelijoiltaan ja jopa pitäisivät hyviä lähdeluetteloita arvosteluperusteena. Kirjaston opetuksen sitomista substanssiopetukseen on myös yritetty, ja yhdessä tapauksessa se onkin onnistunut yli odotusten. Ongelmana vain on se, ettei täällä harrasteta opettajankokouksia sen kummemmin kuin henkilöstön yhteisiä seminaarejakaan. Niinpä kirjasto tavoittaa vain yhden opettajan kerrallaan – ja tässä talossa heitä riittää.

Mutta sitähän se on, kirjaston työ: valistamista, tiedottamista, neuvottelua. Se, että kirjastolla on selvä asema osana opetusta ja opetustunnit lankeavat kuin presidentille illallinen, on jo todella iso asia. Ollaan siis iloisia siitä ja jatketaan opetusyhteistyön kehittämistä.

Tarja Takaranta (Amkit-konsortio) ja Anna-Kaisa Sjölund (OA-hanke) poikkesivat perjantaina kylässä. Mieluisat vieraat viihtyivät meillä koko päivän.

Tuula (keskellä) esitteli Tarjalle ja Anna-Kaisalle Polamkkia ja sen kirjastoa

Yhden päivän lähtevä posti

Polamkin kirjaston tehtäväksi on määritelty koko poliisihallinnon tietopalvelu, ja se myös näkyy kirjaston toiminnassa. Pelkästään täältä päivittäin lähtevien kirjapakettien määrä on huomattava. Välillä tuntuukin siltä, että kirjaston sijaan olemme töissä Itellalla :)

Poliisihallinnossa tuskin on tajuttu, miten suuurenmoisella tavalla heitä palvellaan. Yksi puhelinsoitto tai s-posti, ja tarvittu aineisto putkahtaa omalle työpöydälle seuraavana päivänä. Ilman kustannuksia. Kirjaston ja asiakkaan välissä ei ole mitään turhaa byrokratiaa (lue: kaukopalvelua), vaan homma tehdään aidosti asiakkaan ehdoilla.

Kieltämättä joskus tuntuu idioottimaiselta postitella vaikkapa oikeustiedon peruskirjallisuutta Helsinkiin, josta samat kirjat saisi lähes mistä tahansa kirjastosta. Joita Helsingissä riittää. Syrjäisemmille paikkakunnille paketteja sen sijaan lähettää enemmän kuin mielellään. Se jos mikä on arvokasta asiakaspalvelua – sitä, mikä sai minut ja monen muun kirjasto-alalle alun perin hakeutumaankin.

Voimankäytön ja liikunnan avoimet ovet tänään perjantaina kello 10-13 liikuntahallissa.

[Kuva poistettu]

Kuva: net efect

POLAMKissa on käytössä loistavat dokumenttipohjat, jotka tekevät päivittäisen elämän todella helpoksi meille työntekijöille.  Pohjat puuttuivat omalta koneeltani, joten pyysin IT-väkeä asentamaan itselleni tämän  ns. Kameleon-kansion. Kansio oli asennettu seuraavana päivänä.

Ihan kiva muuten, mutta pojat olivat tehneet tasan mitä pyysin: asentaneet kansion. Kansion sisällöt eli varsinaiset mallipohjat pitikin sitten pyytää asentamaan erikseen :)

Kuva: Analia Manetta

Olen vieläkin täpinöissä päästyäni seuraamaan Polamkin kirjaston ehdotonta tähtituotetta: oikeustiedonlähteiden kurssia. Kurssi toteutetaan kirjaston ja oikeustiedon opettajien yhteistyönä, ja se keskittyy – nimensä mukaisesti – erilaisiin oikeustiedon lähteisiin. Opiskelijoille tulevat tutuksi kaikki lakitiedon eri muodot komiteanmietinnöistä viranomaispäätöksiin ja kaikkeen siltä väliltä.

Idean äiti ja kehittäjä on kirjaston Tuula Koponen, joka on selvästi unohtanut enemmän oikeustiedon lähteistä kuin mitä me rivi-informaatikot olemme koskaan aiheesta edes oppineet. Mukana olevat oikeustiedon opettajat ovat kokeneita lakimiehiä, joiden kertomukset elävästä elämästä herättävät teoreettisenkin tiedon eloon. Pitkään yhteistyötä tehneiden, todellisten asiantuntijoiden välistä sanailua on nautinto seurata.

Kurssi kestää neljä tuntia, jonka aluksi opetellaan käyttämään oikeita lakikirjoja. Opiskelijat saavat esittää kysymyksiä, joihin etsitään vastaus lakikirjasta. Tämä on melkoisen haastavaa myös opettajalle, sillä kysymykset saattavat koskea ihan mitä tahansa.

Lakikirjan tultua tutuksi siirrytään sähköisiin tiedonlähteisiin, joista tärkein on tietysti Finlex. Pienen demon jälkeen opiskelijat saavat tehtäviä, joita työstävät pienryhmissä. Opettajat pitävät huolta siitä, että kaikki pääsevät juohevasti eteenpäin.

Ehdottomasti paras osuus on tehtävien purku, jossa ryhmät esittelevät työnsä tulokset. Sekä oikeustiedon opettaja että informaatikko antavat palautteen tehtävästä. Palautetilaisuuksissa syntyy todella mielenkiintoisia keskusteluja esim. siitä, miksi poliisien työstä tehdään niin paljon kanteluita tai siitä, ovatko tilastot yleensä luotettavia.

Opettajalle sessio antaa enemmän kuin ottaa, ja opiskelijatkin vaikuttavat erittäin tyytyväisiltä. Tällä kurssilla kiteytyy kaikki se, mikä kirjaston ja opetuksen välisessä yhteistyössä on parasta ja mihin yhteistyössä pyrimme: oppimista tukeva ilmapiiri, onnistunut motivointi, oppialaan liittyvät mielenkiintoiset tehtävät, opiskelijoiden ja opettajien välinen dialogi. Näistä osatekijöistä syntyy aitoa oppimista.

 

Tiistaina ja keskiviikkona on uutisoitu viiden ruotsalaismiehen pidätyksestä. Pyhäjärven Osuuspankin pankkiautomaatin räjäyttäneet rikolliset jäivät kiinni verekseltään todellisessa suuroperaatiossa, johon osallistui sata poliisia, rajavartiolaitos ja puolustusvoimat.

Valtakunnallisessa intrassa operaation johto kiitti julkisesti kaikkia operaatioon osallistuneita. Tässä olisi mallia myös muille organisaatioille!